Liettua

Liettua on eteläisin kolmesta Baltian maasta – ja suurin ja väkirikkain niistä. Sen asukasluku on 3 miljoonaa. Liettua sijaitsee kolmen valtavan markkinapaikan risteyksessä. Se on ponnahduslauta Euroopan EU-markkinoille ja Skandinavian maihin länteen, kun taas Venäjä ja Itsenäisten valtioiden yhteisö (IVY) ovat toisella puolella idässä. Liettua sijaitsee myös Euroopan sydämessä kirjaimellisesti, sillä  Euroopan maantieteellinen keskipiste sijaitsee lähellä pääkaupunkia Vilnaa.

Liettua toivottaa ulkomaalaiset investoijat ja yritykset tervetulleeksi myönteisellä liiketoimintailmapiirillä, houkuttelevilla verohelpotuksilla ja myös erityisillä liiketoimintavalmiilla alueilla. Jälkimmäisestä esimerkkinä mainittakoon vapaatalousalueet sekä tiede-, opiskelu- ja liiketoimintakeskukset, joissa on  houkuttelevia verokannustimia. Maailmanlaajuisesti johtavan tieto- ja viestintätekniikan infrastruktuurin ja merkittävien eurooppalaisten ja globaalien brändien johdosta Liettuasta on tulossa IT-palvelujen, integroidun tieteen, teknologian, tutkimuksen, logistiikan ja liiketoiminnan kehittämiskeskusten keskipiste Pohjois-Euroopassa.

Konsulttitoimisto Seppo Hoffrén Oy Consultancylla on ollut vuodesta 1994 Virossa toimiva paikallinen konsultti. Konsultti on auttanut suurta joukkoa ulkomaisia yrityksiä löytämään asiakkaita, jakelijoita, alihankkijoita ja myyntikanavia. Lisäksi konsultti on järjestänyt seminaareja ja avustanut yrityksiä messujen yhteydessä.

 

Fred Rohula

Senior Consultant
Lue lisää