Historia

Konsulttitoimisto Seppo Hoffrén Oy Consultancy on perustettu vuonna 1981. Toiminta alkoi Helsingissä, mutta koska asiakkaamme olivat ja ovat yhä pitkin Suomea huomasimme pian, että Kuopiosta käsin on parempi toimia. ”Pääkonttori” on ollut Kuopiossa jo noin 35 vuotta.

Koulutustoimintamme alkoi yhteistyössä Kuopion Kauppakamarin kanssa eri yritystoimintaan liittyneiden tilaisuuksien toteutuksella. Koulutustoiminta laajeni 1990 –luvun alussa tunnetuimmalla tuotteellamme Toimitusjohtajakurssilla. Niitä olemme toteuttaneet jo yli 400 ja osallistujia on jo enemmän kuin 6 000. Edelleenkin Toimitusjohtajakurssi on suosittu ja se on jo monessa pk-yrityksessä ”sukupolvia yhdistävä” tekijä eli kurssin käyminen periytyy seuraavalle sukupolvelle. Tällä hetkellä suuren osan koulutuksistamme toteutamme ELY-keskusten puitetoimittajana, mutta teemme paljon myös yrityskohtaista avainhenkilöiden koulututusta.

Pk-yritysten konsultointi on ollut alusta lähtien toinen pääpalvelumme. Konsultointia teemme asiakkaittemme tarpeiden mukaan muutaman päivän konsultoinnista jopa useamman vuoden pituisiin kehittämisprojekteihin. Vuosien saatossa olemme laajentaneet konsultointipalveluamme perustettavien yritysten neuvonnasta ja yritysten kehittämisestä mm. yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten toteutukseen. Työn teemme pääasiassa asiakasyrityksissä.

Ulkomaille suuntasimme 1990-luvun alussa. Ensimmäinen ulkomainen konsulttimme toimi Iso-Britannian Edinburghissa. Ensimmäiseen kansainväliseen konsulttihakuun saimme 1643 hakemusta. Faksipaperi loppui, toimistolla oli kaaos ja postinkantaja oli vihainen monta päivää. Nyt meillä työskentelee 25 henkeä Suomessa ja seitsemän ulkomailla. Kansainväliset konsulttimme toimivat pääasiassa kotimaisten pk-yritysten kansainvälistymisen ja viennin päänavaajina tehden markkinaselvityksiä, kilpailija-analyysejä ja hakevat milloin yhteistyökumppaneita milloin jälleenmyyjiä. Kansainvälinen toimintamme on laajentunut kattamaan jo 18 maata.